sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Tarjouksia ja alennuksia

En tiedä, olisiko minun säästämisen sijaan parempi kirjoittaa tarjouksista ja alennuksista. Metsästän hyviä tarjouksia, harvoin ostan mitään täydellä hinnalla. Vertaan ja lasken kilo- ja kappalehintoja. Tämä koskee kaikkia ostoksia, niin ruokia kuin nettituotteitakin. Toki sillä tavalla säästääkin, jos pystyy olemaan ostamatta mitä sattuu "kun halvalla saa".

Erityisen tyytyväinen olen ostoksiin, joita olen kauan suunnitellut ja joita todella tarvitsen. Jos en syystä tai toisesta ole raaskinut aiemmin ostaa, koen suurta iloa löytäessäni tuotteen edullisesti. Yksi esimerkki on pöytäliina, jota olin pitkään ihastellut eräässä nettikaupassa. Lopulta liina oli tarjouksessa, mutta en vieläkään tilannut sitä. Hetki sitten ko. yrityksellä oli kampanja, jossa postikuluja ei tarvinnut maksaa. Vihdoin tilasin kauan haaveilemani liinan puoli-ilmaiseksi.

Tuoreena koiranomistajana olen huomannut, että eläintarvikkeiden hinnoissa on valtavia eroja. Eri paikkoja vertaamalla voi säästää jopa puolet hinnasta! Se on mielestäni paljon, jos kyseessä on esimerkiksi ruoka, jota kuluu koko ajan - pidemmällä tähtäimellä säästö voi olla huomattava. Otsikoissa on näkynyt tekstejä, että ihmiset käyvät sovittamassa jotain tuotetta kivijalkakaupassa, mutta kuitenkin tilaavat tuotteen edullisemmalla hinnalla netistä. Ymmärrän, että kivijalkakaupoilla on erilainen kulurakenne, eikä heidän toimintansa kannata, jos kaikki tilataan verkosta. Valitettavasti hinta on usein ratkaiseva tekijä, ja verkkokauppojenkin tuotteita voi sovittaa tai niitä voi palauttaa. Minä ostan paljon netistä, hinta on yksi syy. Toinen on se, että tilatut tuotteet voi kätevästi hakea lähipostista, eikä tarvitse lähteä ollenkaan kaupoille - en siis yleensä edes käy katsomassa tavaroita "livenä" etukäteen. Lisäksi monet (ulkomaiset) nettikaupat toimittavat tuotteet kotiovelle ilman lisämaksua, myös toimitusnopeus on vertaansa vailla.

Minusta on mukava etsiä tarjouksia ja vertailla hintoja. Vinkkejä löydän monenlaisilta eri sivustoilta sekä tuttavilta. Jotkut ystäväni jopa osaavat tulla kysymään minulta neuvoa, jos etsivät jotain tiettyä tavaraa edullisesti.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Rahat eivät riitä


Säästäminen ei millään tunnu onnistuvan toiveiden mukaan. Olen karsinut menoja, enkä yleensäkään tuhlaile. Viivan alle jää kuitenkin todella vähän. Taitaa karu totuus olla, että tulot ovat liian pienet. Rahat kyllä riittävät perustarpeisiin ja välttämättömyyksiin, mutta ei juuri muuhun. Luulen, että jos olisin huonompi taloudenpitäjä, niin tilanne olisi vielä pahempi. Ihan jo tilastojen valossa kotitaloutemme tulot ovat pienet, palkkani on alle keskitason ja lisäksi olen kahden lapsen yksinhuoltaja. (Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan kaikkien kokoaikaisten palkansaajien keskimääräinen kuukausiansio oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 3111 euroa ja mediaaniansio 2776 euroa.) Ei kerta kaikkiaan ole, mistä nipistää enempää. Tietysi meillä on kaikki hyvin, mutta en ole tähän taloustilanteeseen tyytyväinen. Enkä edelleenkään keksi, mitä tekisin. En tiedä, miten voisin ansaita lisärahaa perhe-elämän ja oman jaksamisen kärsimättä.

Mielestäni menomme ovat kohtuulliset, ruuasta en ainakaan halua nipistää. Toki pitää muistaa, että osa ruokakuluista piiloutuu päivähoitomaksuihin, koska syömme arkisin kotona vain päivällisen ja iltapalan. Muihin menoihin kuuluvat esim. lääkkeet, lehtitilaukset (jotka olen katkaissut), lasten päiväkotiin/kouluun tarvitsemat rahat ja muut kertaluontoiset kulut. Vaatteisiin ja kenkiin menee toisinaan enemmän, toisinana vähemmän, kaksi kasvavaa lasta kuluttavat paljon. Taloutemme ei onneksi kaadu, vaikka esim. pyykkikone hajoaa, varalla on aina jonkin verran rahaa. Mielenkiintoista on, että olemme voineet myös matkustella ja remontoida. Korkojennousua en vielä pelkää, koska listaamassani summassa on mukana ekstraa, maksan joka kuukausi enemmän kuin alkuperäinen maksusuunnitelma edellyttää. Vielä jää väliä siihen, ettei 40% tuloista mene asumiseen. 

Selvää kuitenkin on, että esim. auton vaihtoa täytyy lykätä, tai ainakin harkita tarkoin. Lasten menot tulevat lisääntymään heidän kasvaessaan. Olen kyllä varautunut, ja tulen toimeen vähällä, mutta vakavissani yritän keksiä vaihtoehtoja. Tuntuu, että miten helppoa olisikaan, jos taloudessa olisi toinenkin aikuinen palkkoineen. Toki silloin osa menoistakin lisääntyisi.

Veroehdotus sentään lupailee ihan mukavaa joulua.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Rahat on tuhlattu

Hyvistä aikeista huolimatta olen tuhlannut kaikki rahani. Toki osa hankinnoista on oikeasti tarpeellisia, koira tarvitsee kuljetushäkin yms. Olen kuitenkin ostanut monenmoista turhaakin. Lisäsin myös riskiosakkeita salkkuuni - hieman asenteella "se ei pelaa, joka pelkää". Omistukseni ei ole suuri, mutta sen verran sijoitin, että on mielenkiintoista jännittää tulevaa. Onneksi en ollut varannut mitään matkoja, koska niihin budjetti ei mitenkään antaisi myöten. Toisaalta, talouteni on tasapainossa ja kunnossa, saan kaikki maksut hoidettua, hätävarakassa on tallessa, eikä luottoja ole. Pohja on hyvä, mutta tavoitteet lipsuvat. Ensi kuussa en edes yritä säästää, koska meille on tulossa ihan lähipiirissä häät (eivät siis omani), joten valmistautumiseen menee rahaa, ja saakin mennä.

Kesäksi haluaisin suunnitella jotain muuta kuin kotona oloa. Oikeastaan tekisi mieli Lappiin (siis Napapiirin pohjoispuolelle). Ammattiliiton kautta sieltä saisi kohtuuhinnalla mökinkin vuokrattua. Bensa tietysti maksaa, mutta varmasti joka tapauksessa menemme pohjoiseen, eikä pieni lisämatka haittaisi.

Mielenkiinnolla odottelen esitäytettyä veroilmoitusta. Muutoksia minun ei siihen tarvitse tehdä, mutta ainahan se jännittää, mitä siellä viivan alla lukee.