keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Yksi ainoa sijoitusasunto

Sijoitusasuntoni kulkee omalla painollaan. Kassavirtasijoitus se ei ole – mutta eihän sitä alunperin sijoitukseen ostettukaan, vaan meille pysyväksi kodiksi. Pidemmän päälle täytyy pohtia, jos myisin sen, ja saisin käsirahan vaikka kahteen uuteen sijoituskämppään. Näitä ei saisi ajatella tunteella, mutta tuo asunto oli meidän koti, minun yksin meille hankkima… Ei sitä ole helppo laittaa myyntiin.
Vakuutta tästä asunnosta ei vielä irtoa tarpeeksi toisen asunnon ostoon. Syynä on esim. vasta otettu taloyhtiön laina, joka laskee vakuusarvoa. Tästä aiheesta en tiedä kovinkaan paljoa, mutta näin puhelimessa kuulin, kun juttelin pankkivirkailijan kanssa.
Täytyy sanoa, että oli kyllä harvinaisen tyly ja kapeakatseinen asiakaspalvelija. Kyselin siis vaihtoehtoja toisen asunnon ostoon. Vastaukset olivat tympeitä, sellaisia, että toisessa päässä ei yhtään ymmärretty ajatuksiani. Eikä varsinkaan sitä, että osaan laskea ja ottaa itsekin asioita huomioon. En minä ala selvittää mahdollisuuksia lisälainaan, ellen ole varma, että pystyn hoitamaan sen.

Olen miettinyt sellaistakin, että ostaisin pienen asunnon työpaikkakunnaltani, ja poissaollessani vuokraisin sitä muille. Joko AirBNB tai ihan suoraan ihmisille. Tuossa kaupungissa on kuitenkin paljon oppilaitoksia ja yrityksiä, asuntoni tulee olemaan aina viikonloppuisin tyhjä. Haluan uskoa, että vaikka tyhjiä öitäkin varmasti tulee, niin ainakin osittain saan maksuja katetuksi vuokrilla. Minua ei haittaisi vieraat ihmiset, koska se ei kuitenkaan olisi ”oikea” kotini, siellä ei olisi juuri mitään henkilökohtaista. Voisin itse asua asunnossa pari vuotta, ja sitten laittaa sen vuokralle kokonaan. Ja taas ostaa uuden itselleni. Kuulostaako ollenkaan järkevältä? Kahden vuoden asumista mietin lähinnä myyntivoiton verotuksen tähden.

Nykyiseen sijoitusasuntoon liittyen haluan vielä lisätä, että kassavirran puuttumisen lisäksi maksan itse verot. Vuokra kattaa lainan ja vastikkeet, mutta veroihin se ei riitä. Hetkellisesti tämä on ok, mutta pidemmän päälle ei tunnu järkevältä maksaa noin 100 euroa kuukaudessa veroja omasta pussista. Vaikka siinä jossain mielessä säästää itselleen, kun asunto koko ajan maksaa itseään, niin mielestäni suunta ei vastaa omia tavoitteitani taloudenpidon järkevyydessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti